I am...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Dancing slowly in an empty room

Herätessäni olin varmaa, että tänään se tapahtuu - sorrun ahmimaan, mutta ei. Selätin sen. Syön kanelipuuro(velliä), juon kahvia ja sallin itselleni fazerinan. Piste. Seitsemäs päivä ABC:tä ja jouduin vaihtamaan jo päivien järjestystä. Voi olla, että joudun keksimään jotain muuta. Ahmimisvaara alkaa kasvaa liian suureksi, jos jatkan näillä kaloreilla. Ehkä jos en laske vihanneksia ja hedelmiä virallisiin lukuihin?

Katselin tänään jonkun BBC:n ikivanhan dokumentin anoreksiasta ja bulimiasta, ja saatan ymmärtää "itseäni" hieman paremmin kuin aikaisemmin. Siitä huolimatta päällimmäisenä jäi mieleen "miksi minä en pysty vastustamaan nälkää, vaan ahmin ja oksennan sen saman tien ulos" eikä "jee, käytämpä näitä tietoja pakkotoimintoja vastaan".

Myydän pää, suhteellisen käyttämätön.

Play Dead

Pyörin, pyörin, pyörin. Tuplapiruetti ja huimaa. Käyn lattialle makaamaan ja annan hengityksen tasaantua. Sitten kulaus vettä tyhjään vatsaan ja ensimmäisen kasin alusta.

Kolmas päivä ABC:tä takana ja tiedän olevani ääliö, mutta en jaksa välittää. Hymyilen tyhjää ja vaiennan mielestäni aivan kaiken. Olen voimakas, vaikka hipaisen silloin tällöin keveyttä. Lainaan sitä vain vähän. Vannon, että tämä on viimeinen kerta kun katson miten pitkälle pääsen tässä. Ensimmäinen harha-askel ja se on siinä. Sinne jään.

Silloin päästään mieleni valloilleen ja annan jokaisen sopukan soida. Hurraan vain niille joukoille, jotka täsmätoimivat ja kurottavat kohti tulevaisuutta.

Tahdon vain tämän tanssin. Hetken tyyntä ennen mielimyrskyä.

Puhu. Kuuntele. Ymmärrä. Opi. Avaudu. Kaiva kaiva kaiva vielä syvemmältä. Enemmän. Paremmin. Kovempaa. Muista. Nopeammin. Palaa takaisin.

Sohi vereslihaa uudelleen ja uudelleen, kunnes se turtuu, eikä enää satu. Ota perspektiiviä ja tunnista subjektiivinen kokemus. Hyväksy se ja anna sen olla, vaikka tiedostaisit ne muutkin näkökulmat.

Anna jokaiselle arvelle nimi. Revi ne auki ja sirottele sokeria haavoihin. Kyllä se siitä. Sinulla on lupa nuolla sokerisi.

Bon Apetit.

Tässä menneisyys katettuna. Kuumenna ja mausta tulevaisuudella.

(Se peittää katkeran sivumaun.)

Turistikuva

En ole menossa minnekään
en mistään
ei karttaa, jossa lukisi
"olet tässä".

Oman elämäni turisti
paistattelen hyvien hetkien lämmössä
lisään aurinokorasvaa
juon mojiton
soin duurissa ja sammun.
Kun harhailen, en ajattele.

Meren rannalla yritän muistaa
milloin meri olisi ollut vain meri
eikä symboli
sairaudelle
tunnekuohuille
kaikelle ajatusten vellonnalle
joka kiskaisee mukaansa pohjalle
eikä päästä irti.

Lopeta! Olet turisti.
Et ajattele.

Vapaudesta

Mitä on vapaus? Vapaapudotus? Tarttuminen johonkin, josta haluaa pitää kiinni? Rajoittamattomuus vai rajattu turvallisuus? Milloin minä olen vapaa?

Vasta viimeaikoina olen alkanut oivaltaa, että vaikka syömishäiriötä pidetään normaalisti sairaalloisena kontrollinhaluna ja sen katsotaan rajoittavan elämää, minulle se on tarkoittanut kuitenkin myös vapautta. Täyttä määräämisvaltaa omasta ruumiista. Koen valinneeni itse omat turvaruokani (esimerkiksi monissa hedelmissä ja vihanneksissa on ihan yhtä vähän kaloreita kuin tomaatissa ja omenassa, mutta en silti syö niitä: syön omenoita ja tomaattia) ja toisaalta ahmiessani saan välillä huumaavat kicksit siitä, että saan päästää hetkeksi irti ja haistattaa paskan aivan kaikelle. Koska muutenhan seuraan kiltisti laadittuja sääntöjä. Nuorempana äidin sääntöjä, myöhemmin sellaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joita kuvittelen, että minun oletetaan noudattavan. Mene opiskelemaan, lue, kirjoita, pärjää, tunne lamaannuttavaa syyllisyyttä, kun et saanut kesätöitä. Laiska paska, lorvit, kun sinun pitäisi olla töissä. Ja jos satut saamaan töitä, joiden jälkeen ahmit ja itket ja rukoilet, ettei seuraavana päivänä tarvitsisi nousta ylös, olet kiittämätön.

Etkö jaksa? Oma vika, syö enemmän C-vitamiinia.

Yksi syy sille, että en tunnu pystyvän karistamaan syömishäiriöblogimaailmaa jaloistani on, että kirjoittaminen on yksi tapa olla vapaa. Jossain vaiheessa luova kirjoittamiseni oli täysin jumissa, koska podin massiivista epätäydellisen teksin kirjoittamisen pelkoa, mutta onneksi se helpottaa, kun vain kirjoittaa paljon. Mieluiten mahdollisimman huonoa tekstiä. Ja huonolla tarkoitan nyt kieliopillisesti vähän sinne päin: esimerkiksi angstaus voi olla joskus erittäin vapauttavaa ja täysin rehellistä, vaikka pilkut olisivatkin päin persettä.

Toinen mahdollinen kanavani vapauteen olisi tanssi, mutta se on nyt jäänyt valitettavan vähälle. Uuden vuoden lupaukseni vuodelle 2013 onkin tanssia enemmän. Kokeilla enemmän. Yrittää löytää vapautta, johon ei liity peiliä, mittanauhaa tai ruokalautasta.

En sano, että lopetan laihduttamisen. Lupaan kuitenkin yrittää kellumista sen sijaan, että keräisin kylmiä kiviä taskuihin ja kaipaisin pohjaa.

Hyvää uutta vuotta.