Minä olen kirjoittanut niin monta uutta alkua, että en jaksaisi enää aloittaa. Väsyn itseni toistamiseen, vaikka kukaan muu ei tietäisikään, että aloitin ensimmäisen kerran alusta jo neljä vuotta sitten. Ja nyt puhun vain nimimerkkiulottuvuuksista. Sairastuin jo paljon aiemmin.
Niin, sairastuin, Naurattaa välillä vieläkin koko sana, vaikka tottahan se on. En minä sitä kiellä. Voin sanoa sen rohkeasti äidille, isälle, ystävälle ja sinulle, koska minulla on lääkitysapua ja puhumisapua. Siitä huolimatta istun aloittamassa taas uudestaan.
"Miksi?" kysyt, eikä minulla ole antaa perusteluja.
Siitä huolimatta, että voin jo paremmin, minussa kuitenkin asuu edelleen hyhmä ja hämärä. Bulmia nervosa ja runollisen melankolinen maailmankuva, jota tarvitsen, että voin hymyillä kun tavataan henkkamaukan kassalla.
Mitä tästä vielä tulee, en osaa ennustaa.
Aika näyttää on klisee, mutta sitäkin pidettiin nerokkaana lausahduksena kun se keksittiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vain, minä kuuntelen.