Istun reunalla
petaamattomalla,
klovnin puvussa.
Katson alas viettävään puutarhaan
te suutelette
pudotan avaimen.
Myrkky nousee
sekoittuu sappeen,
kumarrun
käännyn
puhdistaudun,
pois likaiset ajatukset.
Tartun ajattomuuteen
kaiverran sen kilveksi
rintalastaani,
kipuni kotiin.
Tuleva ja mennyt,
mykistetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vain, minä kuuntelen.